Merkityksellisiä merkityksiä

helmi 9, 2018

Taivaalta leijuu suuria, valkoisia lumihiutaleita taivaan täydeltä. Iltapäivän tummentuessa pieni poika, päässään vihreä villapipo, kolaa raskasta lunta. Kuorma on aivan liian painava pienelle koululaiselle. Päätän sanoa hänelle pari kannustavaa sanaa. Haluan pojan tietävän, että olen huomannut hänet ja hänen tapansa auttaa vanhempiaan. Toivon hänen saavan hyvää mieltä siitä, että hänen toimensa on huomattu ja kuinka arvokasta se on. Kola ei enää liiku mihinkään pojan yrittäessä nojata siihen pienellä varrellaan. Kehun ja kannustan, mutta sanojeni jälkeen saan ilkeän katseen; sanaakaan hän ei sano. Hän ei ole koskaan vastannut tervehdykseeni, vaikka morjestan häntä useamman kerran kuukaudessa.

Tervehtiminen on yksi niistä asioista, jonka opimme jo aivan pienenä, aivan kuten opimme kiittämään ja pyytämään anteeksi. Maailmassa on monia tapoja tervehtiä; kätellä, antaa poskisuudelma, nyökätä hillitysti päätä tai antaa käyntikortti kahdella kädellä, kuten Kiinassa toimitaan. Meillä näitä perusasioita kerrataan kotona ja koulussa, jotta varttuessamme tiedämme, kuinka ihmisten kanssa tullaan toimeen.

Yhteisöön kuuluminen on tärkeää meille ihmisille. Päiväkodin, koulun ja harrastusten kautta moni meistä on löytänyt omat bestiksensä ja sielunkumppaninsa, joiden kanssa koemme olevamme samalla aaltopituudella. Laulamme samoissa kuoroissa, käymme yhdessä salilla ja juomme kahvimme samassa kahvihuoneessa eli vietämme nykyisin niin kallisarvoista aikaamme yhdessä toistemme kanssa. Tiedämme työkavereidemme lasten ja puolisoiden nimien lisäksi heidän musiikkimakunsa, mieliruokansa ja jopa tapansa nukkua. Haluamme olla osa yhteisöä ja kuulua siihen itse valitsemallamme osuudella, sillä siivulla, jonka olemme valmiita laittamaan yhteiseen kakkuun. Kakkuun, jonka koostumus syntyy meidän jokaisen yhdessä leipoen, maustaen ja koristaen.

Laumaan kuuluminen antaa meille hyvää mieltä tai ainakin niin sen toivoisin olevan. Tunnemme yhteenkuuluvuuden tunnetta, luotamme toisiimme ja tulemme huomatuksi toistemme taholta. On turvallista olla osanen rattaassa, joka liikkuu ajan saatossa eteenpäin kohti tulevaa. Nauramme toisinaan vanhoille sattumuksille tai ikäville tapahtumille, jotka olemme yhdessä jakaneet. Saamme elävästi kiinni siitä tunteesta, joka liittyi tapahtumaan vuosikymmeniä sitten.

Sanat, jotka sanomme tai jätämme sanomatta, kuulemme tai olemme kuulevinamme määrittävät paljolti sen mitä olemme ja mitä koemme olevamme. Kuulemme äänenpainoja ja painotuksia, huokauksia ja heleää naurua puheen sorinassa. Tunnemme toisemme äänestä, matalasta tai korkeasta, mutta siitä omasta. Puheemme on vain pieni osa vuorovaikutuksessa, koska välitämme viestiä itsestämme ilmeillä, eleillä, sillä miten istumme, liikumme tai kohtelemme muita lauman jäseniä. Sanojen merkitykset, vivahteet ja värit vaikuttavat kuitenkin jokapäiväisessä kanssakäymisessä meidän kaikkien hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Toivon, että alati sähköistyvässä maailmassa on tilaa henkilökohtaiselle kohtaamiselle. Haluan edelleen kohdata asiakkaani lähelläni, nähdä hänen tapansa olla, tuntea hänen tuoksunsa ja tapansa tapailla sanojaan. Joitakin asioita on hyvä hoitaa sähköisesti, kunhan se ei tule viemään aitoa kohtaamista ihmisten välillä. Toivon sähköisten palveluiden kehittymisen kautta jäävän enemmän aikaa aidolle kohtaamiselle, sinulle ja minulle, tässä hetkessä.

Itsetuntomme kehittyy vuorovaikutuksessa ja yhteydessä toisiin ihmisiin. Tarvitsemme positiivista palautetta, jotta uskomme olevamme riittäviä, tarpeeksi hyviä niin itsenämme kuin suhteessa toisiin ihmisiin. Tarvitsemme rakkautta, tukea, vierellä kulkijaa ja luotettavaa ystävää, joka kulkee kanssamme pitkospuiden päätyttyä uuteen huomiseen.

Palataan vielä pieneen poikaan. En halua osoittaa moitteita pojan vanhemmille tai opettajalle siitä, että hän ei tervehdi. Poika on varmasti kuullut, että tulee tervehtiä, mutta kenties hänelle on sanottu, että tuntemattomille ei pidä puhua. Siltikin toivon, että hän oppii tervehtimään, juttelemaan niitä näitä naapureiden kanssa ja pystyy sillä tavalla kasvattamaan itsetuntoaan matkan varrella kohti aikuisuutta. Kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa luo turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tällä tavoin tunnemme olevamme osa tämän kadun varrella, tässä kylässä, tällä seudulla ja tässä meidän yhteisessä maassamme asuvia laumamme jäseniä.

 

Kirjoittaja:

Jaana Koivisto

projektikoordinaattori, sähköiset palvelut