Mikä se ”pihvi” systeemisessä lastensuojelussa on?

joulu 11, 2018

Tähän kysymykseen olen yrittänyt vastata toimiessani noin puolentoista vuoden ajan systeemisen lastensuojelun koordinaattorina ja kouluttajana Pirkanmaalla Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa. Tärkeä esitetty kysymys mahdollistaa muun muassa tarkastelun siitä, miten systeeminen lastensuojelu eroaa ns. perinteisestä lastensuojelutyöstä. Tässä kirjoituksessa tuon esille oman tapani nähdä ja hahmottaa systeemisen lastensuojelun ”pihvi”.

Itse asiassa näen aika monta pihviä systeemisessä lastensuojelussa (ks. esim. Fagerström 2016; Forrester ym. 2013; Lahtinen ym. 2017). Pihviksi voin ajatella itsessään systeemistä tiimirakennetta, joka mahdollistaa työskentelyn, tai malliin rakentunutta monitoimijaisuutta, missä lapsi ja perhe ovat mukana uudella tavalla yhtenä toimijana ja missä asiantuntijuus tulee uudella tavalla tarkasteltavaksi. Toisaalta pihvinä voin nähdä terveydenhuollon puolelta uudenlaista ammatillista osaamista tuovan perheterapeutin. Myös systeeminen ajattelu itsessään tai jokin muu malliin liittyvä periaate tai menetelmä esimerkiksi sukupuutyöskentely voi hyvin olla se oleellisin asia. Ajattelen, että systeeminen lastensuojelu sisältää kaikki ne rakenteet, keskeiset periaatteet ja lähestymistavat, joita tarvitaan lasten ja perheiden auttamiseksi. Tästä syystä ”pihviä” on vaikea puristaa yhteen muottiin ja systeemisesti ajatellen näen asettelun mieluummin sekä –  että kuin joko – tai.

 

Systeemikeskeinen tapa hahmottaa ongelmaa

Olemme systeemisen lastensuojelun koulutuksissa käyneet läpi systeemisen lähestymistavan kehitystä. Tässä yhteydessä olemme pyrkineet avaamaan muun muassa sitä, miten perheterapian teoriaan voimakkaasti vaikuttanut systeemiteoria on vaikuttanut ongelman luonteen näkemiseen perheterapiassa.

Tarkastelu on ulotettu 1970-luvulle Milanoon, missä joukko perheterapeutteja on kehittänyt systeemikeskeisen tavan tarkastella perhettä ja perheessä esiintyviä ongelmia. Tämä systeemikeskeisen tapa tarjosi mahdollisuuden uudella tavalla tarkastella ongelmaa ja sen luonnetta. Tällöin oletus ongelman luonteesta on, että ongelma nähdään itse asiassa ratkaisuna. Esimerkiksi lapsen oireet ja käyttäytyminen voidaan nähdä tämän pyrkimyksenä ratkaista ongelma. Vuorovaikutuskuvioiden nähdään ylläpitävän ongelmaa ja muutoksen nähdään tapahtuvan muuttamalla ratkaisuyritystä. Keskeinen aikakehys on nykyisyys.

Tämä sama tapa nähdä ja hahmottaa ongelman luonnetta on systeemisen lastensuojelun ydintä. Tapaan hahmottaa ongelmaa liittyvät käsitykset ongelman syistä. Lähtökohtaisesti ajatellaan, että ihmisillä on selkeä käsitys (hypoteesi) siitä, mistä ongelma johtuu ja tämä selitys määrää ratkaisuyrityksen, jota yleensä pidetään ”ainoana järkevänä toimintatapana”. Jotta asiakkaat voisivat toimia jollakin toisella tavalla, niin ongelmat tulee määritellä jollakin toisella tavalla tai löytää niille jokin uusi merkitys (koulutusmateriaali 2017).

Tämä tapa tarkastella ongelman luonnetta vaikuttaa monella tavalla ajatteluumme ja työskentelyymme. Sen myötä painopiste tarkastelussa siirtyy syihin, mistä onkaan kysymys, mikä selittää esimerkiksi lapsen käyttäytymistä ja oiretta. Lapsen ja perheen tilanne tulee uudella tavalla kiinnostavaksi ja kohtaaminen ja siinä tapahtuva haastattelu itsessään voi muodostua muutosta aiheuttavaksi toimenpiteeksi. Työskentelyn kohteena on perheen vuorovaikutuksellinen, kehämäinen kokonaisuus ja sen merkityssysteemit. Keskeisiä käsitteitä ovat paradoksi ja vastaparadoksi, hypoteesien muodostaminen, neutraalisuus, kehämäisyys, uteliaisuus, vakiintuneista teorioista irrottautuminen sekä myönteisen merkityksen antaminen oireelle.

 

Asiat konkretisoituvat asiakastapausten kautta

Koulutuksissa asiakastilanteita tarkastellessa tulevat usein näkyviin lasten ja perheiden haastavat tilanteet. Monet ongelmalliset tilanteet perheissä näyttävät kietoutuneen toisiinsa. Pekkarisen (ym. 2016) mukaan lastensuojelun sosiaalityössä ongelmat, joiden kanssa työskennellään, ovat usein vaikeasti määrittyviä, ja ratkaisut eivät ole oikeita tai vääriä. Pekkarinen viittaa artikkelissaan politiikan tutkimukseen, missä tämän kaltaisia ongelmia kutsutaan viheliäisiksi ongelmiksi (wicked problems). Tyypillistä tämänkaltaisille ongelmille on monitulkintaisuus ja ratkaisujen tilanne- ja tapauskohtaisuus sekä ongelmien ja ratkaisujen jatkuva muuntuvuus.

Asioiden näyttäytyessä monimutkaisilta ajattelun on tarpeen avartua enemmän. Systeemiajattelua voidaan hyödyntää ajattelun avartamisessa ja jäsentämisessä erityisesti pulmallisissa tilanteissa.

Koulutuksissa olemme tehneet lapsen ja perheen asiakkuuteen liittyen aikajanaa ja sukupuuta, jotta kaikille mukana oleville syntyisi yhteisesti jaettu tieto lapsen ja perheen tilanteesta. Olemme nostaneet tarkastelun kohteeksi juuri sillä hetkellä pulmallisimman lapsen tai perheenjäsenen oireen tai käyttäytymisen. Tämän jälkeen olemme pohtineet, mistä pulmallisesta oireesta tai käyttäytymisestä voi olla kysymys (hypoteesit).  Hypoteesit voivat antaa meille ymmärrystä, mutta eivät sinällään vie meitä eteenpäin, mikäli emme hyödynnä niitä työskentelyssä. Jokaiseen esille nousseeseen hypoteesiin mietimme ratkaisuehdotuksia eli askeleita, joiden avulla kutakin esille noussutta hypoteesia lähdetään työstämään lapsen ja perheen kanssa. Näistä askelista muodostuu suunnitelma ja tätä kautta pyrimme hakemaan helpotusta lapsen ja perheen tilanteeseen.

Systeemiseen työskentelyyn liittyvät teoriat ja erilaiset lähestymistavat ovat koulutuksissa avautuneet työntekijöille ja oivalluksia on syntynyt, kun teorioita ja lähestymistapoja on käsitelty konkreettisten asiakastapausten kautta. Emme lähtökohtaisesti yritä ratkaista kaikkea yhdellä kertaa, vaan pyrimme jäsentämään tilannetta keskittymällä sillä hetkellä kaikkein oleellisimpien kysymysten löytämiseen ja keskeisimmän ongelman hahmottamiseen. Pyrkimyksenä on, että riskejä ja lapsen tilannetta arvioidaan lähtökohtaisesti viikottain kokoontuvan tiimin kanssa. Tämä mahdollistaa keskittyneen ja pohditun työskentelyn. Systeemisen työskentelyn yhtenä piirteenä on pyrkimys jäsentää ja rauhoittaa tilannetta.

 

Tuloksia työskentelystä

Kun systeemisessä työskentelyssä ongelmaa lähestytään hypoteesityöskentelyn avulla useista eri suunnista, löytyy uusia polkuja edetä ja mahdollisuuksia vaikuttaa lasten ja perheiden tilanteisiin. Työntekijät ovat kertoneet saaneensa uudenlaista ymmärrystä lapsen ja perheen tilanteesta. Lapsen ja perheen reaktiot, toiminta ja mahdolliset tunteet ovat näyttäytyneet uudessa valossa ongelman juurisyitä tarkastellessa. Ratkaisuehdotukset ovat yhä tietoisemmin pieniä, konkreettisia, yhdessä sovittuja askeleita. Työskentelyn punaisia lankoja on löydetty ja ”reseptejä” työskentelyyn on syntynyt.

 

Lopuksi

Näen systeemisyyden ja siihen liittyvän uudenlaisen tavan hahmottaa ongelmaa hypoteesityöskentelyn avulla systeemisen lastensuojelun tärkeänä ”pihvinä” ja keskeisenä muutoksena verrattuna aiempaan työskentelytapaan.

Systeemikeskeinen tapa hahmottaa ongelmaa on tällä hetkellä satunnaisesti käytössä lastensuojelussa ja eri yhteistyökumppaneilla. Kun lastensuojelu ja sen keskeisimmät yhteistyökumppanit hyödyntävät yhdessä johdonmukaisesti samaa systeemikeskeistä työskentelyotetta, voi osa yleisesti tiedossa olevista yhteistyön haasteista poistua ja löytyä yhteiset askeleet lapsen ja perheen tilanteen helpottamiseksi.

Yhteiseen pohdintaan ja tarkasteluun tarvitaan aluksi aikaa. Uskon kuitenkin, että lopulta voitamme aikaa päästessämme todellisten syiden juurille ja saadessamme muutosta aikaan. Tästä syystä työntekijöiden on saatava riittävästi aikaa suhdeperustaiselle työlle, jossa on mahdollisuus kohdata sekä kuulla ja selvittää lasten ja eri perheenjäsenten käsityksiä ongelman syistä. On päästävä tarpeeksi lähelle asiakkaita, saatava kiinni lasten ja perheiden kokemuksista, mentävä ”pään sisälle” ja varmistuttava heidän ajatuksistaan niin hyvin kuin se kulloisessakin tilanteessa on mahdollista. Tällä tavoin voimme huolehtia suojelutehtävästä ja kohdentaa muutostyömme oikein.

 

Kirjoittaja:

Tiina Civil

projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa

 

Lähteet:

Fagerstöm, Katarina (2016) Ihmissuhteita rakentava ja ylläpitävä lastensuojelu. Hackneyn malli ja systeeminen käytäntö lastensuojelutyössä. Työpaperi 42/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. http://www.julkari.fi/handle/10024/131498

Forrester, Donald & Westlake, David & McCann, Michelle & Thurnham, Angela & Shefer, Guy & Glynn, Georgia & Killian, Mike (2013)  Reclaiming Social Work? An Evaluation of Systemic Units as an Approach To Delivering Children`s services. Final report of a comparative study of practice and the factors shaping it in three local authorities. Tilda Goldberg Centre for social work and socialcare. University of Bedforshire. http://uobrep.openrepository.com/uobrep/bitstream/10547/594517/1/finalreport-systemicunits.pdf

Koulutusmateriaalia (2017). Systeeminen lastensuojelukouluttajakoulutus.

Pekkarinen, Elina (2016) Toivottu, kiistelty ja torjuttu: Lastensuojelun avohuolto huostaanottokirjoissa. Teoksessa Rosi Enroos & Tarja Heino & Tarja Pösö (toim.) Lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere: Vastapaino, 103-125.

Lahtinen, Pia & Männistö, Leena & Raivio, Marketta (2017) Kohti suomalaista systeemistä lastensuojelun toimintamallia –keskeisiä periaatteita ja reunaehtoja. Työpaperi 7/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. www.julkari.fi/handle/10024/132169