Sammakko kaivossa.

kesä 20, 2018

Olen melko utelias ja muutenkin levoton kaveri, joka tekee ennen kuin miettii, mitä piti tehdä. Seuraava tapaus on siitä hyvä esimerkki. Viime kesänä tyhjensin pihakaivon vedestä selvittääkseni, missä kunnossa vesi ja kaivo mahtaa olla. Ihan tyhjäksi en sitä saanut, pohjalle jäi sellainen 40cm vettä. Sitten lainasin naapurilta tikkaat ja kävin kaivon pohjalla keräämässä laudan palasia, jotka olivat mätänemistilassa. Laudat olivat irronneet lahosta kannesta, jonka päätin vaihtaa heti kun ehdin.  Kaivo on 4.6m syvä, ja jos kansi pettää jonkun alla niin melkoinen pudotus olisi tiedossa, eikä ylös ihan heti pääsisi ilman apua.

Kun olin palauttanut tikkaat ja laskemassa kantta takaisin kaivon päälle, huomasin kaivon pohjalla liikettä. Katsoin tarkemmin ja näin, että siellä vedessä ui sammakko. Onneksi ei mikään sen pahempi lihansyöjä, olihan juuri ollut siellä kaivossa tietämättä, mikä peto siellä kanssani oli. En tietenkään halunnut jättää sammakkoa kaivoon, mutta tikkaita en enää kehdannut hakea uudestaan lainaan. Mitä naapuri olisi ajatellut, jos olisin sanonut, että pitää pelastaa sammakko kaivosta. Olisi vielä pitänyt jonakin ituhippinä tai jotain.

Hain narua ja ämpärin, jolla koitin pyydystää sammakkoa kaivosta. Eihän se muuta kuin väisteli ämpäriä. Aikani yritin ja sitten luovutin, olkoot kaivossa minun puolestani.

Asia jäi ja sammakko unohtui. Kansikin jäi korjaamatta. Viime viikolla sain aikaiseksi ja aloitin korjaamaan kaivon kantta. Oli vieraita tulossa, enkä halunnut, että kenenkään lapsi putoaa lahon kannen läpi syvään kaivoon. Vanhan kannen heitin pois ja kasasin uuden hyvinkin nopeasti, eikä mennyt kuin vuosi välissä! Katsellessani kaivon pohjalle näin, että eikös se sammakko ollut siellä vieläkin. Nyt päätin hakea sen pois sieltä. Taas naapurilta tikkaat lainaan ja kaivoon. Nyt sain sammakon kiinni ja nostin ylös. Lasten kanssa sitten ihmeteltiin pelastettua sammakkoa, joka ei liikkunut mihinkään. Silitettiin ja rapsuteltiin leuan alta ja sammakko vaan katseli eikä liikkunut. Sitten pikkuhiljaa varovasti pienillä loikilla sammakko hävisi marjapensaan juurelle, emmekä sen koommin ole sitä nähneet.

Illalla lapset kertoivat äidilleen, että miten pelastettiin sammakko kaivosta. Tästä syntyikin mielenkiintoinen keskustelu. Sammakko oli ollut kaivossa ainakin vuoden, ehkä jopa useita vuosia. Kaivosta oli tullut sammakon koti, siellä pimeässä kaivossa se oli elämänsä elänyt. Kun nostin sen ylös sieltä auringon valoon, eihän minulle tullut mieleenikään, että sammakon silmät eivät varmaan kestä valoa, kun ei ole siihen tottunut kaivossa ollessaan. Sitten pohdittiin, että halusiko sammakko ylipäätään tulla pelastetuksi. Ennen vanhaan oli tapana pitää sammakkoja kaivossa, ilmeisesti sillä oli jotain vaikutusta kaivoveden puhtaana pysymiseen. No, yleinen mielipide lopulta tässä keskustelussa oli, että sammakko oli ihan tyytyväisen kaivossa ja jos sitä olisi pitänyt auttaa jotenkin niin heittää sinne laudanpala, jossa saa uinnin jälkeen hiukan huilata. Nythän olin jo vuosi sitten kerännyt laudanpätkiä pois sieltä kaivosta.

Tästä puhuin myös töissä seuraavana päivänä. Jäätiin sitten miettimään, että autetaanko tässä yhteiskunnassa niitä ketkä sitä apua pyytävät vai niitä jotka eivät edes apua ole pyytäneet?

Vieläkö se asiakas, avun tarpeessa oleva, on keskiössä? Miten näitä asioita lähdetään katsomaan, palvelun tuottajan näkökulmasta vai asiakkaan tarpeesta? Tämä on hyvä kysymys, nyt kun puhutaan sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta. Päihdepuolen asiakkaiden tulisi saada jatkossa päättää haluavatko he lääkkeetöntä hoitoa vai lääkkeellistä hoitoa tai riittääkö tässä kohtaa se, kun saa asunnon niin muuta apua ei tarvita.

Maailma muuttuu ja me sen mukana. Pidetään huolta toisistamme ja uskotaan siihen muutokseen, niin ihmeitä tapahtuu.

Hyvää kesää kaikille.

 

Kirjoittaja työskentelee Tampereen Kris ry:ssä.