
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on vuosina 2017–2018 toteutettava hallituksen kärkihanke, jonka avulla tehdään muutosta kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita sekä lapsen oikeuksia ja tietoperustaisuutta vahvistavaa toimintakulttuuria. Muutosohjelman tavoitteena on oikea-aikaisemmat, tasalaatuisemmat, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut. Muutoksella pyritään vahvistamaan lasten, nuorten ja perheiden omia voimavaroja, elämänhallintaa sekä osallisuuden ja kohdatuksi tulemisen kokemuksia.
Miten muutos toteutetaan?
• Yhdistetään sote-palvelut asiakaslähtöisiksi kokonaisuuksiksi
• Vahvistetaan peruspalveluita ja siirretään painopistettä ehkäiseviin palveluihin ja varhaiseen tukeen
• Otetaan huomioon digitaalisuus kehitystyössä
• Vahvistetaan yhteistyön tekemistä järjestöjen ja seurakuntien kanssa
• Osallistetaan lapset, nuoret ja vanhemmat mukaan kehittämistyöhön
• Tarjotaan lasten, nuorten ja perheiden parissa työskenteleville ammattihenkilöille koulutusta ja työvälineitä muutoksen tueksi
• Luodaan työskentelytapoja, jotka perustuvat tutkimustietoon ja hyvin suunniteltuihin integroituihin toimintamalleihin
• Uudistetaan palveluiden ohjausta ja johtamista
• Kehitetään kuntien, maakuntien ja valtion viranomaisille välineet tietoon ja lapsen oikeuksiin perustuvaan päätöksentekoon ja toimintakulttuurin edistämiseen
• LAPE-työskentely valtakunnallisella, maakunnallisella ja kunnallisella tasolla
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa johtavat sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, jonka vastuulla on lasten ja nuorten hyvinvoinnin tuki varhaiskasvatuksessa, koulussa ja oppilaitoksessa. Ohjelman toimeenpanon tuesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Lisätietoa muutosohjelmasta STM:n sivuilta: http://stm.fi/hankkeet/lapsi-ja- perhepalvelut
Ajankohtaista
Tapahtumat
DATE_LABEL
-
Tänään
0
-
-
WEEK_RANGE_LABEL
-
DAY_LABEL
-
MONTH_LABEL
-
YEAR_LABEL
Päiväjärjestys
Kuukausi
Viikko
Päivä
-
Päiväjärjestys
Kuukausi
Viikko
Päivä
Look for more
- - - |
- - - |
- - - |
- - - |
- - - |
- - - |
- - - |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
|
- - - |
- - - |
- - - |
- - - |
- - - |
- - - |
- - - |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
DN_T |
|
Tälle päivälle ei ole tapahtumia
-
hours
- hours
- days
- weeks
stec_replace_summary
stec_replace_location
stec_replace_timespan
Featured
stec_replace_summary
stec_replace_date
Create an event
All events must be approved by our moderators before they go live
Event Info
Sijainti
Aikataulu
Vieraat
Osallistujat
Forecast
Kommentit
stec_replace_summary
-
0
days
-
0
hours
-
0
minutes
-
0
seconds
Event expired
Event is in progress
Attend
Decline
Liitteet
-
stec_replace_desc
Downloadstec_replace_size
Sijainti
stec_replace_location
Get Directions
Get Directions
Could not find route!
Lisätiedot
No schedule
- stec_replace_social
stec_replace_name
stec_replace_about
Sinä olet kutsuttu tähän tapahtumaan!
-
Attend
-
Decline
-
-
stec_replace_status
stec_replace_name
Weather data is currently not available for this location
Weather Report
Tänään stec_replace_today_date
stec_replace_current_summary_text
stec_replace_current_temp °stec_replace_current_temp_units
Wind stec_replace_current_wind stec_replace_current_wind_units stec_replace_current_wind_direction
Humidity stec_replace_current_humidity %
Feels like stec_replace_current_feels_like °stec_replace_current_temp_units
Forecast
Päivämäärä
Weather
Temp
stec_replace_date
stec_replace_icon_divstec_replace_min / stec_replace_max °stec_replace_temp_units
Next 24 Hours
Powered by Forecast.io